Kirkkonummen ilmastobudjetti on hieno uudistus

Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2024 talousarvion yhteydessä kunnan ensimmäisen ilmastobudjetin, kuten Kirkkonummen Sanomien viime numeron pääkirjoituksessakin kerrottiin. Tämä on hieno uudistus. Sekä talousarviota että budjettikirjaan sisältyviä toiminnallisia tavoitteita seurataan säännöllisesti. Kun nyt myös ilmastoasiat otettiin mukaan samaan dokumenttiin, ne tulivat osaksi yhtä kunnan merkittävintä ja seuratuinta paperia. 

Ilmastobudjetoinnin edelläkävijänä maailmalla pidetään monesti Osloa ja Suomessa esimerkiksi Tampere on ottanut budjetoinnin käyttöön muutama vuosi sitten. Budjetointia pidetään hyvänä tapana seurata ilmastotavoitteiden toteutumista. Ilmastoasiat myös sopivat budjettikirjaan luontevasti, sillä päästöt ovat rahan tavoin varsin laskennallisia yksiköitä. Kirkkonummen tulee vähentää toiminnastaan aiheutuvia päästöjä 90 kilotonnia vuoteen 2030 mennessä, jotta pääsemme Hinku-tavoitteeseemme. Ilmastobudjetissa on asetettu vuosittaiset päästövähennystavoitteet ja eritelty toimenpiteitä, joilla kuljemme tavoitetta kohti. Budjetista voimme nyt seurata, purevatko toimet odotetusti ja tämän perusteella tehdä soveltuvaa politiikkaa jatkoon. 

Deadlinen lähestyessä on tärkeää, että tavoite jatkuvasti tarkentuu. Kannattaisinkin, että toteuttaisimme kunnassa vision vuodesta 2030: miltä sektoreilta jäljellä olevat päästöt käsityksemme mukaan syntyvät tilanteessa, jossa olemme täyttäneet Hinku-sitoumuksemme? Mitkä kaikki toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi on tehty?

Kuntastrategia linjaa, että varmistamme Hinku-tavoitteiden edistymisen kaikessa kunnan toiminnassa seurannan ja koordinaation kautta. Tätä ilmastobudjetointi nyt hyvin toteuttaa. Varmistetaan yhdessä Hinku-tavoite maaliin!

Kirjoitus on julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 19.11.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *