Suomen on reagoitava vahvemmin Gazan tilanteeseen

Maailma on seurannut järkyttyneenä uutisointia eiliseltä, kun Israelin joukot ovat ampuneet humanitaarista apua hakeneita siviileitä Gazassa. Mielestäni uutisoinnissa on keskitytty liikaa analysoimaan sitä, millaisten olosuhteiden kautta ampuminen on tapahtunut. Ilmeisen kaoottiset olosuhteet ovat nimittäin joka tapauksessa Israelin vastuulla. Ne ilmentävät sitä hätää, millä ihmiset ovat pyrkineet saamaan itselleen ruokaa tilanteessa, jossa sitä on päästetty alueelle jo pitkään aivan liian vähän. YK jatkuvasti on varoittanut maailmaa alueella pahenevasta nälähädästä ja kansainväliset järjestöt ovat raportoineet siitä, että humanitaarista avun pääsyä alueelle on estetty.

Gazasta uutisointia on paljon verrattuna moniin muihin tuhoisiin humanitaarisiin tilanteisiin maailmassa. Sitä huolestuttavampaa on, että kansainvälinen yhteisö ei ole pystynyt regoimaan vahvemmin. Paljosta ollaan maailmassa eri mieltä, sen toki tiedän. Mutta olen vilpittömästi ajatellut, että ihmiskunnalla on yhteneväinen käsitys humanitaarisen avun ja siviilien suojelun kaltaisista perusasioista. Siitä, että sotaa ei voi käydä miten vain vaan siviilien elämää ja terveyttä on pystyttävä turvaamaan kaikissa tilanteissa.

Maailmalta on tänään kuulunut monenlaista aiempaa painokkaampaa reaktiota. Odotan myös Suomelta enemmän. Gazaan tarvitaan tulitauko ja humanitaarisen avun pääsy alueelle on turvattava.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *