Ilmastokokouksissa mitataan maailman ilmastokunnianhimon tasoa ja näin oli erityisesti tänä vuonna Brasilian Belémissä, jossa kokous päättyi eilen. Maiden tuli nimittäin antaa ennen kokousta uudet päästövähennyssuunnitelmansa. Pariisin sopimus edellyttää, että suunnitelmat uusitaan viiden vuoden välein, ja jokaisen on oltava edeltäjäänsä kunnianhimoisempi.
Vaikka tilanne siis parani, valitettavasti kunnianhimon taso ei edelleenkään riitä: jos maat toteuttavat antamansa uusimmat sitoumukset, ilmasto kuumenee arviolta 2,3 – 2,5 astetta. Lisäksi 73 maata ei toimittanut omaa suunnitelmaansa ajoissa kokoukseen, mikä on valitettavaa. Kokouksen päätöslauselmassa myöhästyneitä pyydetään toimittamaan omansa ripeästi.
On keskusteltavissa, kuinka vahvasti kokouksen Mutirão -päätöslauselma (sana tarkoittaa yhdessä toimimista ja sen juuret ovat alkuperäiskansa Tupien kielessä) ottaa kantaa ongelman vakavuuteen. Ero 2,5- ja 1,5 -asteen välillä on edelleen suuri. Ongelma kuitenkin selkeästi tunnistetaan ja kunnianhimoa halutaan kehittää. Kirjauksissa muun muassa kannustetaan maita päivittämään tavoitteitaan jo ennen seuraavaa deadlinea 2030. Lisäksi päätetään perustaa uusi globaalin yhteistyön malli, jonka tarkoitus on auttaa maita toteuttamaan suunnitelmiaan.
Karrikoidusti sanottuna, ilmastokokousten jälkeen YK juhlii yhdessätoimimisen voittoa ja kansalaisjärjestöt ovat pettyneitä kokouksen lopputuloksiin. Kumpikin on samaan aikaan totta. On arvokasta, että maailman maat kokoontuvat yhteen, Pariisin sopimus on olemassa ja valtioilla on näin ollen rakenne ongelmien ratkaisemiseen yhdessä. Toisaalta kunnianhimon taso ei toden totta edelleenkään riitä, eikä Pariisin sopimuksen tekninen noudattaminen varmista, että sen tavoitteissa onnistutaan.
Kokouksilta voidaan odottaa tuloksia, mutta poliittisen tahtotilan on tultava osallistujlle jo aiemmin. Tähän tarvitaan aktiivisia kansalaisia, jotka vaativat paljon, ja ajassaan kiinni olevaa kansallista poliittista keskustelua kaikissa maissa. Parhaimmillaan näin luotu paine tiivistyy kuivakkaaksi mutta tärkeäksi kansainvälisten sopimusten sisällöksi.
Toisaalta tähän työhön saa kokouksista itselleen parhaimmillaan myös inspiraatiota. Tänä vuonna rohkea avaus oli ainakin Belemin ja edellisen kokouksen presidenttien yhteinen “Baku to Belem Roadmap”, joka on täynnä tärkeitä huomioita siitä, miten ilmastorahoitusta kehittyville maille saataisiin lisättyä. Se ehdottaa muun muassa lentoveron käyttöönottoa, luksustuotteiden ja aseiden erityisveroa, yritysten minimiveroja, varallisuusveroja ja velkojen anteeksiantoa ilmastotoimia vastaan. Vaikka dokumentti on ei-sitova ehdotus josta ei ollut edes tarkoitus päättää, on rohkaisevaa, että ilmasto-oikeudenmukaisuudesta puhutaan tällä tasolla näillä termeillä.
